15
TAM
15.15
RNK Flyers, SM jatkosarja

Kiekko-Espoo - RNK Flyers   7 - 6

Tapiolan harjoitusjäähalli

KIEKKO-ESPOO VÄÄNSI VOITON RNK:STA

Joulutauolta vasta lauantaina palannut Kiekko-Espoo sai vieraita Raisiosta, kun RNK Flyers saapui Tapiolaan haastamaan samoista sijoista taistelevan kotijoukkueen. Kentällä nähtiin kaksi kovin ahertanutta joukkuetta ja ratkaisua odoteltiin aina päätöserään saakka. Kiekko-Espoo onnistui viimeisimpänä maalinteossa ja piti kaksi sarjapistettä Espoossa lukemin 7-6.

Avauspuolikkaalla joukkueet kunnostautuivat maalinteossa vuoron perään. Vieraiden Jenna Nuttunen avasi maalisaldon ja heti perään Kiekko-Espoon Tanja Ahonen kuittasi ottelun tasoihin. Seuraavat kaksi maalia oli vieraille ilonaiheita, kun Nuttunen viimeisteli toisen ja Susanna Tapani RNK:n kolmannen osuman. Espoo tuli jälleen välittömästi maalin päähän, kun Katariina Kurikko onnistui heiluttamaan vieraiden maaliverkkoa. Molemmat joukkueet onnistuivat vielä kertaalleen ja pitkälle erätauolle siirryttiin 3-4 vierasjohdossa.

Toisella puoliskolla jatkettiin samassa tahdissa. Ensin Petra Ojaranta vei vieraat kahden maalin karkumatkalle, mutta hetkeä myöhemmin Jenna Hakkarainen kavensi tilanteen 4-5. Pian espoolaiset olivat jo tasoissa, mutta Tapani vei kolmannellaan Raision jälleen johtoon. Tilanne ehti pysyä lukemissa 5-6 yllättävän pitkään, mutta ajassa 51:53 Ahonen toi kotijoukkueen tasoihin ja hetkeä myöhemmin Hakkarainen viimeisteli ottelun voittomaalin ja samalla hattutemppunsa.

- Joukkue oli hyvissä tunnelmissa pitkältä tauolta palatessa taas pelikentille. Peli oli tasainen ja maaleista oli kova taistelu. Vähän jäähyt rikkoivat peliä, mutta onneksi saatiin joukkueelle oikea tahtotila ja päästiin rinnalle ja ohi, Kiekko-Espoon Riikka Sjögren kommentoi.

- Pelin alku oli meiltä pirteä, päästiin hyvin peliin kiinni ja johtoasemaan. Kolmannen erän alkuun saimme hyvän 3-5 johtoaseman, mutta Espoo käytti tilaisuudet hyväkseen ja väänsi rinnalle ja ohi. Peli oli tiukka vääntö alusta loppuun ja kovemmin voittoa halunnut joukkue otti sarjapisteet tänään, vieraiden Eerika Viro analysoi.

Tilastot
Kiekko-Espoo

7 - 6

1 - 22 - 22 - 22 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Raision Nuorisokiekko ry, 0407679-0

Kisakatu 6

21200 Raisio

www.rnk.fi

toimisto@rnk.fi