RNK:n organisaatio kasvaa
SeuraJulkaistu: 16.04.2021 00.00

RNK:n organisaatio kasvaa

RNK kehittää toimintaansa ja kasvattaa organisaatiota tulevaisuutta silmällä pitäen. Organisaatiouudistus on aina oppimisprosessi, jota viedään yhdessä eteenpäin koko seuran yhteistyöllä.

Maaliskuu 2021
Ensimmäinen koronavuosi takana. Rajoitukset vaikuttavat ja haastavat edelleen seuran toimintaa. Taustalla kuitenkin suunnitellaan ja tehdään lukuisia toimenpiteitä, joiden toteutuessa RNK:n tulevaisuudennäkymät ottavat ison harppauksen eteenpäin positiiviseen suuntaan.

Huhtikuu 2021
Toimintakulttuuri rakentuu työn merkityksen ja sisällön ymmärtämisestä, yhdessä kirkastetusta strategiasta sekä hyvinvoivasta ja ketterästä organisaatiosta, jossa ihmiset toimivat kehittyjän mielellä. RNK:n uusi strategiatyö aloitetaan toukokuussa 2021. Ensimmäinen iso askel on organisaatiouudistus, joka tulee voimaan 1.5. lähtien. Toinen askel on panostaminen ringeten ja jääkiekon kehittämiseen.

Kaikki kehittäminen alkaa aina tilanteen analysoimisesta, jotta tiedetään mitä tehdään, missä järjestyksessä ja millaisina vaiheina. Kun tiedostetaan olemassa olevat haasteet mahdollisimman laajasti, on kehityspäätöksiä helpompi tehdä. Pelitermejä käyttääkseni: aloitetaan asioista, jotka saadaan vietyä helposti maaliin, ja joista saadaan nopeita hyötyjä arkeen, kun edetään kohti parempaa seuratoimintaa.

Haluan nähdä RNK:n organisaation siten, että jatkuva kehittäminen on osa perustyötä. Se on parhaimmillaan rohkeaa, uutta luovaa, kannustavaa ja virheistä oppivaa työskentelyä yhteisten arvojen, mission ja vision saavuttamiseksi. Hyvä tilannetietoisuus ja tilannetaju lisäävät koko organisaation muutosjoustavuutta, joka helpottaa priorisointia ja asioita saadaan aikaan. Ihmeitä ei tapahdu hetkessä, mutta jatkuvan kehittämisen toimintamallilla ponnistellaan ja halutaan tehdä parhaansa arjen työtehtävissä. Kokeilukulttuuri ja ketterät kehittämismenetelmät madaltavat kynnystä viedä kehitysajatuksia eteenpäin, toiminnanjohtaja Laura Kontto pohtii.

12.4.2021 RNK:n johtokunta on tehnyt päätöksen, että seuraan palkataan kaksi lajivalmentajaa: Ringeten lajivalmentajaksi palkataan moninkertainen MM- ja SM-mitalisti Petra Ojaranta ja jääkiekon lajivalmentajaksi pitkänlinjan juniorikiekon kehittäjä Pasi Palonen.

”Olen erittäin iloinen, että RNK panostaa ringeten kehittämiseen. Koen erittäin tärkeänä, että saisimme lisää harrastajia niin seuraan kuin lajiin yleisestikin. Toivottavasti pystyn olemaan apuna ja tukena jo seurassa oleville harrastajille ja valmentajille, ja siinä samalla pystyn kehittämään ringeten lajikuvaa”, kommentoi Petra Ojaranta. Petran vastuulla on mm. ringettekoulun ja kerhotoiminnan organisointi sekä joukkueiden taitovalmennus.

”Loistava fiilis ja innoissani lähden taas kehittämään pienen tauon jälkeen RNK:n junioritoimintaa, toimintaympäristöä ja -kulttuuria. Toivottavasti pystyn auttamaan mahdollisimman montaa pelaajaa, niin lajin näkökulmasta kuin ihmisenä”, Pasi Palonen kommentoi. Pasin vastuulla on mm. luistelu- ja leijonakiekkokoulun organisointi sekä joukkueiden taitovalmennus.

Uudet lajivalmentajat aloittavat toimissaan elo-syyskuussa 2021.

Raision Nuorisokiekko ry, 0407679-0

Kisakatu 6

21200 Raisio

www.rnk.fi

toimisto@rnk.fi