Susanna Tapanin pelipaidan luovutus
5.6.2018 23:42 Uutiset / Seuran etusivu

Susanna Tapani luovutti RNK:n pelipaitansa pitkänlinjan urheilufanille Leena Heinoselle

Leena Heinonen on ollut jo ihan pienestä pitäen urheiluhullu penkkiurheilija ja hän on seurannut suurella intohimolla kaikkea urheilua. Urheiluhulluus on periytynyt omalta isältä, joka oli aikoinaan myös kova urheilun seuraaja. Leena on leikannut lehtileikkeitä ja tehnyt tilastoja aina 60-luvulta lähtien ja kirjoittanut juttuja omiin ruutuvihkoihin. Leena on kotoisin Vehmaalta ja hän on ollut seuratoiminnassa mukana kymmeniä vuosia. Vaikka Leena onkin jo eläkkeellä, hän toimii silti usean seuran kirjanpitäjänä. Hänet on myös palkittu ansiokkaasta seuratyöstä muutaman vuosi sitten.

Entä mistä sitten ajatus Susanna pelipaidasta lähti liikkeelle? No, Leenalla on poika Tuomas, joka on myös itse fanaattinen penkkiurheilija, jolta löytyy, jos jonkinlaista urheiluaiheista keräilymateriaalia. Tuomas on harrastanut nuorempana mm. yleisurheilua ja jääkiekkoa, ja hän on perinyt äidiltään ’urheiluhulluuden’. Tuomaksen sanoin nyt aikuisiällä mukaan on tullut myös GameWorn-pelipaidat, jonka tiimoilta Susanna on luovuttanut hänelle jo aiemmin oman maajoukkuepaitansa.

Susannan maajoukkuepaita luovutettiin juuri vanhempien luona Vehmaalla, jossa suurin osa Tuomaksen keräilymateriaaleista on. Susannan vierailu oli tehnyt Leenaan suuren vaikutuksen, ja miksei olisi tehnyt, fiksu nainenhan tässä on kyseessä.

”Vanhempien luona käydessä puhutaan aina paljon urheilutuloksista ja lähes kaikista urheilu-uutisista. Susannan kautta on myös ringette alkanut kiinnostamaan ja äidin kanssa olemme käyneet katsomassa RNK:n kotiotteluita.”

Ja tästähän se ajatus sitten lähti. Leena täytti hiljattain 66-vuotta ja Tuomas halusi yllättää äitinsä, koska hänellä itsellään on jo yksi Susannan pelipaita. ”Äiti on todellakin suurempi Susanna-fani kuin minä, ja Susannan kautta myös RNK ringeten seuraaja nykyään. Ensi vuoden jääkiekon naisten MM-kotikisoihin mennään myös porukalla ja mikä olisikaan parasta kuin olla siellä Tapanin RNK-pelipaita päällä kannustamassa!”

Loppuun Tuomas toteaa: ”Urheilu on hieno asia ja siitä saa aina hyviä muistoja, fiiliksiä ja tunteita pintaan, oli laji sitten mikä tahansa - aina ringetestä painiin taikka maastohiihtoon!”


   
Lisää uutisia
Raision Nuorisokiekko Ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat