Olümpia-turnaus Tallinnassa

Matka-aika
20.-22.4.2012, 3 pv, pe-su


Lähtöaika- ja paikka
Kerttulan jäähallin parkkipaikka, Nuortentie 6, Raisio, perjantai 20.4. klo 7.45, bussi paikalla 7.30


Passi
Matkalle tarvitaan kaikille yli 7-vuotiaille oma voimassaoleva passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty
EU-henkilökortti. Alle 7-vuotiaat voivat olla vanhempiensa passissa. Passintarkastusta ei rajoilla ole kuin
satunnaisesti.

HUOM! Matkavakuutus
Suosittelemme henkilökohtaisen matkavakuutuksen ottamista matkalle, koska tilausmatkaa koskevien
peruutusehtojemme mukaan viime hetken peruutuksen tapahtuessa (myös sairastapaukset)
peruutusturva on haettava vakuutuksesta. Päällekkäisten vakuutusten välttämiseksi kannattaa tarkistaa
mm. kotivakuutuksen sisältö ennen erillisen matkavakuutuksen ottamista ja että siinä on myös
peruutusturvaosa.

Jotta matkastasi tulisi mahdollisimman onnistunut…
Matkustettaessa Viroon matkustetaan samalla erilaiseen kulttuuriympäristöön. Vaikka se sijaitsee aivan
naapurissamme, toimintatavoissa ja tapakulttuurissa on huomattavia eroja Skandinaavisiin tapoihin.
Koska haluamme lomasi ja turnausmatkanne onnistuvan parhaalla mahdollisella tavalla, pyydämme teitä
huomioimaan jo etukäteen ennen matkaa seuraavia asioita:
- turnausorganisaatio ei vielä vastaa Suomalaisia turnauksia
- ruokailuihin on kiinnitetty huomiota, mutta silti ei kannata odottaa gourmet-tasoa .
- Virossa tuomarit sallivat fyysisemmän pelityylin kuin Suomessa
- ole huolellinen mm. kukkarosi suhteen ja kannattaa pitää mukana vain sen verran rahaa
kerrallaan, mitä sillä matkaosalla tarvitsee
- väsyneenä pienistä ongelmista tai vastoinkäymisistä saattaa turhaan muodostua isoja. Muistetaan
siis myös levätä onnistuneen matkan turvaamiseksi
Nämä asiat kannattaa siis huomioida jo ennen matkalle lähtöä. Turnauksen organisaatio, tuomarit,
hotellien henkilökunta ja oma tiimimme tekevät kaiken voitavansa matkanne onnistumiseksi.

Matkaohjelmarunko


Perjantai 20.4.2012
07.45 Lähtö Raisiosta kohti Helsinkiä
10.30 Lähtöselvitys Katajanokan terminaalilla
11.15 Lounas laivan seisovan pöydän ravintolassa
11.30 Viking Linen m/s Viking XPRS lähtee Tallinnaan
14.00 Saapuminen Tallinnaan
15.00 Majoittuminen Radison Blu Hotel Olümpiaan
Iltapäivällä mahdollisuus esim. opastettuun tutustumiseen vanhaan kaupunkiin tai
harjoituksiin Jeti-jäähallissa
19.00 Päivällinen, minkä jälkeen ilta vapaa.


Lauantai 21.4.2012
07.00–10.00 Aamiainen hotellilla
12.00–21.00 Turnaus ohjelman mukaisesti, lounas jäähallin ravintolassa peliohjelman mukaan
20.45 Päivällinen hotellilla, minkä jälkeen mahdollisuus saunaan.


Sunnuntai 22.4.2012
06.30–11.00 Aamiainen hotellilla
09.00–14.30 Turnaus ohjelman mukaisesti, lounas jäähallin ravintolassa peliohjelman mukaan
14.30 Turnaus päättyy
15.30 Lähtöselvitys A-terminaalilla terminaalilla
15.45 Lounas laivan seisovan pöydän ravintolassa
16.30 Viking Linen m/s Viking XPRS lähtee Tallinnasta
19.00 Saapuminen Helsinkiin ja ajo kotipaikkakunnille
n. 22.00 Saapuminen Raisioon

 

 

Hotellitiedot
Radisson Blu Hotel Olümpia ****